Sukujen kannattaa siirtyä DNA-aikaan

Isälinjaiset DNA-testit ovat mullistaneet sukututkimuksen. Nykyään kunnollisesta sukujen alkuvaiheiden ja sukuhaarojen yhteyksien tutkimuksesta ei voida edes puhua ilman Y-kromosomin DNA-testausprojektia. Viime vuosien aikana yhä useammat suvut ja sukuseurat ovat siirtyneet geneettisen sukututkimuksen maailmaan.

Mitä on sukututkimus ilman DNA-testausta? Sukujen syntyvaiheet, asutushistoria ennen asiakirjojen alkua ja varhaisten sukuhaarojen yhteydet ovat suurelta osin pelkkää arvailua, jos varhain haarautuvien sukuhaarojen mieslinjaisista jälkeläisistä ei ole otettu DNA-testejä.

DNA-testit kohtaavat yhä jonkin verran vastustusta, mutta syynä tähän on yksinkertaisesti tietämättömyys ja toisaalta pelko siitä, että DNA-tulokset voivat muuttaa ennakko-oletuksia ja toiveita suvun alkuperästä tai sukuhaarojen välisistä yhteyksistä. Minkä arvoinen on perimätieto suvun alkuvaiheista, jos sitä ei ole vahvistettu DNA-testeillä? Tutkimuksellista ja tieteellistä arvoa tällaisella perimätiedolla ei ole. Sen enempää luottaa ei voida myöskään nimistötutkimuksen luomaan kuvaan suvun alkuperästä.

Isälinjaiset DNA-testit eivät ole uhka perinteiselle sukututkimukselle, vaan uusi mahdollisuus. Molempia tarvitaan. Yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla voidaan viedä sukututkimusta entistä tieteellisempään suuntaan. Enää ei arvailla, vaan tiedetään.

Lukuisten tutkimieni sukujen kanssa on toteutettu erittäin laajoja DNA-projekteja. Tulokset ovat olleet monella tapaa mullistavia. Selvitetty on niin varhaista asutushistoriaa, sukujen syntyä, sukunimien vaihtumisia ja sukuhaarojen yhteyksiä. DNA-testit toimivat molempiin suuntiin: niillä voidaan kumota tai varmistaa ennakko-oletuksia.

DNA-testit avaavat uuden maailman sukututkimukseen. Kuva: Pixabay.

Kun puhumme tietystä suvusta ja sukunimestä itäsuomalaisittain, on kyse yleensä pääosin isänpuolelta polveutuvasta sukunimestä. Sukujen alkujuurille päästään isälinjaisen Y-kromosomin DNA:n avulla. Vain miehillä on Y-kromosomi, joten Y-DNA:n testejä voidaan ottaa ainoastaan miehiltä. Mieslinjan nykymiehestä kantaisään on oltava katkeamaton: välissä ei saa olla yhtään naissukupolvea. Näitä suoria mieslinjoja testaamalla saamme tietoa varhaisten kantaisien isälinjaisesta DNA:sta.

Jos taas isälinjan suku on tuntematon, välissä on esimerkiksi aviottomana syntynyt isoisä, tarjoaa DNA myös oivan työkalun tuntemattoman suvun selvitykseen.

DNA-testiprojekti ei luonnollisesti tarvitse olla sidottu itäsuomalaiseen sukuun. Läntisen Suomen sukunimettömällä alueella DNA-testit nousevat luonnollisesti erittäin merkittävään rooliin sukulaisuusyhteyksiä selvitettäessä.  

Älvsborgin lunnaiden luetteloa vuodelta 1614. Kuva: Kansallisarkisto.

Ilman DNA-testejä jää lähinnä arvailujen varaan, mistä vaikkapa Kainuun, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjanmaan asuttajasuvut ovat lähtöisin. Samaa sukunimeä voi esiintyä varhaisemman asutetun alueen useammalla paikkakunnalla, mutta laajan DNA-projektin ansioista lähtöseutu ja oikea sukuhaara voidaan paikallistaa tarkastikin.

Pääosa vanhasta sukunimistöstä on syntynyt jo kauan ennen vanhimpia 1540-luvun maakirjoja. Samaa nimeä kantavien sukujen mahdollinen keskinäinen yhteys jää siten täysin arvailujen varaan ilman DNA-testejä.

Kehotan kaikkia sukuja, oli teillä sukuseuraa tai ei, astumaan mukaan geneettisen sukututkimuksen maailman. Lukuisat suvut odottavat yhä tutkimustaan ja ovat vailla DNA-testiä.

Kiinnostuitteko? Ottakaa yhteyttä.

Ari Kolehmainen

1 ajatus aiheesta “Sukujen kannattaa siirtyä DNA-aikaan”

Kommentointi on suljettu.